Näin toukokuun kynnyksellä on hyvä muistella joulunajan juhlallisuuksia. Blogialusta on taas päivittynyt ja minä kasvatan lisää harmaita hiuksia ihmetellessäni kuinka tähän saa tekstiä kirjoitettua. Yritys hyvä, lopputulos lienee luettavissa.

Kiireiden takia blogi on pitkään ollut päivittämättä, mutta jotain sentään ollaan kartanolla saatu aikaiseksi, ainakin yhdet juhlat ja perhejoulu. Se ainoa glögilasi taisi olla liikaa, sillä lupasin ensi jouluna  järjestää joulupäivällisen koko suvulle. Vaikka jättäisi kummin serkut ja siskon kaimat laskematta tulee nuppeja silti nelisenkymmentä. Sinne ne uppoaa salin uumeniin ja silloin on parempi olla ”uuden” leivinuuninkin valmis.

Pientä harjoitusta juhlien emäntänä olemiselle saatiin ennen joulua, kun minun pappani järjesti 80-vuotisjuhlansa kartanolla. Helppo homma, mikäs siinä, töllissä kokoa riittää vaikka nurkat vähän rempsottaa, mutta historia korvaa nykyajan puutteet. Tai sitten ei…

Kissalaattikko olla pitää

On siisteyskäsityksiä ja sitten siisteyskäsityksiä. Meillä lienee aivan normaali 650 neliöisen talon, jossa asustaa kolme alakouluikäistä lasta, muutama kissa ja koira, siisteystaso. Joskus saattaa olla joitakin takkeja lattialla ja kenkiä joka ovella, enemmän ja vähemmän kuraisina, yleensä enemmän. 

 Puhtaiden pyykkien himalaja muuttaa muotoaan ja korkeuttaan kiireystasosta riippuen.

Villakoirat nurkista imuroidaan, kun alkavat käydä aggressiivisiksi. Juhannuksen tienoilla pyyhitään pölyt pikkusalin kasettikatosta, jos saan höynäytettyä jonkun vähemmän korkeanpaikankammoisen tekemään sen.  Jouluna ei ole niin tarkkaa, pimeetä on muutenkin.

 Minä sitten erehdyin ajattelemaan, että imuroidaan, pyyhitään pölyt ja pestään lattiat, niin siinä se, ihan on hyvä.  

 Ei ollut hyvä. Äkkiä alkoi joka nurkasta löytyä jotain akuuttia korjattavaa. Sikarihuoneen keskeneräinen seinä aiheutti harmitusta ja vielä edellisellä viikolla ”ihan ok” ollut erkkerin aukon ikävästi kuoriutunut maalipinta pisti ilkeästi silmään.  Myös juhlakalulla itsellään saattoi olla omastani aavistuksen eriävä käsitys villakoirien koosta ja sijainnista sekä lasikuistin ikkunoiden pesutarpeesta. Tässä vaiheessa aikaa oli ruhtinaallinen viikko ja pappa vaimoineen oli luvannut hoitaa siivoamisen. Onneksi minulla oli ensimmäinen ja viimeinen kesälomaviikko vuosiin, joten aikaakin pikkurempoille oli yltäkylläisesti. Maanantai alkoi oikein mukavasti rengasrikolla ja, koska aikataulu oli laadittu vain minuttilleen, ei paniikki iskenyt kovin pahasti. Ehtisi sitä maalia huomennakin. 

Erkkerin aukon maalipinnat repsottivat ikävästi

Ja ehti. Koska maalin pitää olla juuri tietynlaista, eli Uulan Intoa tässä tapauksessa, jouduin toteamaan, ettei Huittisten valikoimaan kuulunut kyseinen tuote, ainakaan heinän värisenä. Ajettuani Euraan jouduin toteamaan aivan saman puutteen, minkä muuten kohtasin myös Raumalla edellisellä viikolla. Vasta Eurasta ymmärsin soittaa Uula-tuotteelle ja siellä ystävällismielinen henkilö kertoi avaavansa putiikin ovet minulle mielellään ja juuri sopivan sävytyksenkin onnistuvan käden käänteessä. Ehkä juuri siksi sitä maalia ei seutukunnaista löydykään, kun tehdas on mukavan lähellä ja palvelu pelaa. Suoraan kotoa olisin ajanut Uulalle vartissa, Euran kautta kiertäessä meni vähän reilu tunti, mutta mikä siinä maisemia katsellessa. Renkaatkin ehjät ja kumppani kotona lasten kanssa.  Harkitsin Tampereen kautta koukkaamista.

Sikarihuoneen oviaukkoon päätettiin yllättäen laittaa ovi. Sopiva pariovi löytyi ullakolta, joskin siitä puuttuivat saranat ja maalipinta ja oviaukkokin oli tukittu toiselta puolelta komeron peräseinällä. Ei varsinainen ihannetilanne, mutta siinä ei mitään uutta auringon alla. Pappa onneksi hoiteli ovista vanhaa maalipintaa pois ja pääsin heti maalaamaan. Olin keittiön lattiassa tykästynyt Sateenkarituotteen vanhanajan lattiamaaliin, mutta oveen se ei kyllä soveltunut. Liian kiiltävää. Onneksi oli Uula-episodi ja erkkeriin haettu maali istui oveen kuin silmä päähän. Nyt meillä on hieno pariovi, joka johtaa ei-mihinkään. Ehkä jonain päivänä saan otettua kaikki peitetyt ovet esille ja silloin tästäkin ovesta pääsee viereiseen huoneeseen. ‘

Maalin rapsutusta ja pakkelointia. erkkerissä

Sikarihuoneen oviaukkoon sopivat saranat saatiin kätevästi pikkusalin oviaukosta. Siinäkään ei ovea ole kuulemma ollut vuosikymmeniin, mutta saranat oli. Ne saatiin irrotettua ilman vaurioita, psyykkisiä ei lasketa, ja pakkelilla peittyi sarananpaikat. Työnjohto oli sekä organisoitu varsin hyvin että tyytyväinen lopputulokseen. 

Saranan irrottaminen ja työnjohto

Sikarihuoneen ikkunakin oli tyystin vailla ikkunanpieliä, mutta onneksi antiikkilistaa löytyi Arolan höyläämöltä ihan vaan hakien varastosta. Valiettavasti maksua vastaan kuitenkin. Olisin voinut kiireessä kuvitella ostavani valmiiksi maalattua, mutta sitten aloin nipottaa maalin suhteen. Tarjolla ei ollut yhtään vaihtoehtoa ns. perinnemaaleista. Sutikoidaan sitten itse, päätin. Ja oikein hienosti pappa sutikoikin.

Alin osa karmilaudoista aiheutti päänvaivaa, sillä remonteissa säästynyt alkuperäinen ikkuna lepää leveähkön ikkunalaudan päällä. Huoneen kunnostamisen yhteydessä esille otettu ikkuna oli irrotettu ja aukko peitetty jo mahdollisesti 30-luvun remontissa, mutta pakarituvasta löytyi aukkoon sopiva uusi puuikkuna. Oli kuitenkin kohtuullisessa ajassa hankala saada tehtyä uskottavaa ikkunalautaa. Siihen tuupattiin laudanpätkä ja ihan täydestä meni. Kyseinen laudanpätkä on toki yhä edelleen maalaamatta.

Sama operaatio myös salin ikkunalle. Sekin oli ilmeisesti peitetty 30-luvun isossa remontissa ja jää vielä odottelemaan kunnostettuja espanjoletteja. Ja alalaudan maalausta… 

Ikkunanpesuprojektin aikana kävelin ympäri taloa maalipensseli kädessä, mahdollisimman kiireisen ja tarmokkaan näköisenä. Kun valkoista maalattavaa pintaa ei enää löytynyt, harkitsin vakavasti keittiön lattian maalaamista valkoiseksi. Loppujen lopuksi onnistuin välttämään ikkunoiden pesun, kuten tähänkin asti, mutta pakko myöntää, että sillä oli positiivisia sisustuksellisia vaikutuksia. Jotenkin paljon valoisampaa, kun ikkunoista näkee läpi.    

Samalla rysäyksellä heiteltiin paikoilleen ne kuuluisat viimeiset lattialistat. Juuri entisenlaisia ei ollut missään varastossa, mutta Arolan leveä antiikkilista oli tarpeeksi lähellä. Eron huomaa, kun kaksi listaa on vierekkäin. Ei sitä muutenkaan joka halkeamaa ja kolosta kannata mennä kovin läheltä katsomaan.  

Listojen asettelua ja maalausta porukalla
Siinä ne listat nököttävät, asentajaansa odotellen
Vakuumipakattua kissaa

Tuskanhiki virtasi vielä pari tuntia ennen juhlia, imuri veteli viimeisiään ja pellavaliinojen suoristeluun jännitystä loi parin kissan etsintä kristallivaasien lomasta. Niiden mielestä kun kaikki uusi ja kaunis näyttää juuri parhaalta lattialla sirpaleina. Välillä mietin, pelkäisivätkö hiiret täytettyjä kissoja.  

Vaikka silloin olin sitä mieltä, ettei hommasta tule kuin kissarukkasia ja vinoja lattialistoja, niin loppujen lopuksi jouduin jälleen henkäilemään, kuinka kaunis vanha huvila onkaan. Aivan selvästi se rakastaa juhlia, iloa ja vieraita. Sellaisen tunnelman luovat vain kaiken nähteet seinät ja satojen jalkojen kuluttamat lattiat. Talo tekee tunnelman, mutta vieraat juhlan,  ja tekiväthän ne. 

Juhlasali
Pitopalvelu Tenkanen
Pitopöytä

Juhlista seuraaviin. Joulu jolkotteli jo oven takana.