Kartanon keittiössä on tilaa naapureille ja kaukaisemmillekin kummin kaimoille, mutta pöytätila oli hyvin rajallista. Aikakin on rajallista, vaikka kvanttifyysikot muuta väittävätkin,  mutta jos joku vapaa juhlapyhä jossain sarastaa, rakastan puuhata kunnon syömiset puolelle suvulle. Aivan lähisukulaisetkin alenevassa ja ylenevässä polvessa muodostavat parin kymmenen hengen katraan. Lastenkutsuilla, äitienpäivänä tai kissanristiäispyhänä järjestyillä kutsuilla suurin osa vieraista söi asiaankuuluvasti salissa, jommassa kummassa, nyt kun sellaisia kerran on tarjolla kaksin kappalein, mutta huolimatta keittiön pöydän buffet-käytöstä, laskutila uhkasi aina loppua kesken. Joskus olisi ollut mukava syödä edes perhepiirissä tönimättä, tuuppimatta ja hosumatta, en tosin ole varma onko keittiön pöydän koolla tässä kohdassa varsinaisesti merkitystä. Jotenkin se vaan tuntui hölmöläisen hommalta kököttää normikokoisessa, pienehkössä pöydässä, kun kyökissä tilaa riittäisi isommallekin ruokailuratkaisulle. Saatoin joskus ohimennen mainita pirttipöytähingustani ihan ääneenkin.

Edellinen pöytäryhmä

Ja sitten se eräänä iltana, syntymäpäivän aattona, se vaan ilmestyi. Maailman hienoin pirttipöytä. Melko äänekkään puhkunan ja puhinan säestämänä se saapui, ettei nyt ihan huomaamatta päässyt pöytä Kartanoon livahtamaan.

Matkalla vielä

Sellainen minulle oli syntymäpäivälahjaksi väsätty puista, jotka eivät olleet mahtuneet hakkuriin. Pidän tästä käyttötarkoituksesta huomattavasti enemmän.

Tällaisia puut olivat lähtiessään Sisustussepän käsittelyyn

Pöydän on tehnyt loimaalainen käsityömestari Sisustusseppä, Mikko Pietilä. Ja mahdottoman upeaa työtä onkin tehnyt. Suomalaisen käsityön laatu ja hienous saa minut hämmentymään joka kerta, kun sellaista näen. Ehkä johtuen omien taitojen puutteesta, siitä, ettei omin kätösin kutomiani rupisia rukkasia voisi näyttää yhdellekään elävälle sielulle. Onneksi ainuttakaan paria moisia hirvityksiä ei ole milloinkaan valmistunut.

Pöytä oli monessa osassa ja kahden miehen voimin kannettiin tupaan. Yksi lankku on 325 cm pitkä, 53 cm leveä ja 8 cm paksu ja lankkuja on kaksi rinnakkain. Pöytä on tehty perinteisesti tapittamalla, siinä ei siis ole yhtään ruuvia, mutteria tai muutakaan metalliosaa. Niin ne sen vaan loksauttelivat paikoilleen ja voin luvata, että siitä se ei ihan hevillä liikahda. Vaikka kuinka yrittäisi.

Osissa

Johan tuli pöytätasoa hetkessä tuvan täydeltä. Sitten loppui tuolit. Niitä piti haalia paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä.

Pöytä oli saapuessaan käsittelemätöntä kuusta. Käsitelemätön puu on kaunista ja toisaalta olisin sen sellaisena halunnut pitääkin, puuhan vanhenee ja kuluu kauniiisti. Sitten muistin, että meillä mikään ei vanhene kauniisti. Ellei pöytää riivittäisi haarukoilla tai veitsillä, niin ainakin värjättäisiin punajuurella. Koira ylettyy juuri sopivasti pöydän korkeudelle ja kuolaklimppien lisäksi etuhampaat jättävät mukavat jäljet pintaan kuin pintaan. Kissakin nostaa itsensä välillä pöydälle.

Käsittelemätön pöytä

Käsitteleminen jollain oli siis asiaankuuluva toimenpide. En oikein tiennyt mitä sille tekisi. Toisaalta pelkkä öljyäminen olisi tehnyt kauniin pinnan, mutta kun sitä suojaakin ”hiukan” tarvitaan. Miten öljytty pinta reagoi, jos joku hieroo siihen voita?

Otin jälleen yhteyttä Sateenkaari Perinnetaitoon. Olen varma, että siellä osataan lukea ajatuksia, nytkin vastaus tuli nopeasti, vaikka lähetin vain kuvan uudesta pöydästäni ”en tiedä, mitä haluan. Apua!”. Perheasioita olin avannut jo aiemmin keittiön lattian kohdalla niin, että tiesivät kulutuksen olevan jotain julkisten tilojen ja karjapolun väliltä.

Suosittelivat ensin sävytettyä puunkullotusöljyä ja sitten päälle hartsiöljylakkaa. Lakkaa kannattaisi ohentaa tärpätillä ainakin ensimmäiseen kerrokseen. Kuulosti vähän niin kuin suunnitelmalta. Ainakin paremmalta kuin omani: silmät kiinni ja pää pensaaseen, ei näy naarmut.

Päädyin öljyssä väriin ”vahvero 5053” Tikkurilan kuultokartasta. Sitä hieroimme räteillä kaksi kerrosta pöytään. Purkillinen, eli 2 litraa, öljyä riitti oikein hyvin koko pöytään, kaikille pinnoille.

Öljy

”Vahvero” sävyllä öljytty pinta

Lakkaamisessa oli suunnaton apu hyvistä pensseleistä. Ensimmäisellä kierroksella oli käytössä jotkut ohuehkot, kellarista kaivetut, sinnepäinsudit, joilla sattui olemaan karvanlähtöaika. Tämä siksi, koska rouva sai päähänsä, että ensimmäinen kierros on tehtävä sunnuntai-iltana klo 20.00, jolloin tällä seudulla jok’ikinen sutikauppa oli kiinni. Kyllä niillä ihan hyvää jälkeä tuli, joskin karvaista. Karvat lähtevät kuivasta lakasta kohtalaisen hyvin pinseteillä. Seuraavan kerroksen jouduin lakkailemaan yksin ja arkipäivä kun oli, sain panostettua kunnon välineisiin. Oli huomattavasti miellyttävämpi ja helpompi kokemus se.

Hartsiöljylakka ja tärpätti

Lakkaa voidaan joutua laittamaan vielä kolmaskin kerros, mutta toimii se näinkin ja näyttää tasaiselta. Pöydässä on pari pientä kohtaa, joissa tuntuu, kuin lakka ei ottaisi kiinni tai puu imisi kaiken itseensä. Kokeilen näiden kohtien täsmälakkausta, kunhan taas joskus saan pöydän tyhjäksi ja lakkauskelpoiseksi.

Lakattu pinta

Kyselin pöydän hintaa, mutta sain vastaukseksi vain, ettei ainakaan enempää, ”kuin Ikean kunnolliset pöydät”. Minulla taitaa kaikenlaista nakerrettavaa Sisutussepälle, muutama huonekalu ja esine uupuu vielä. Komia halkolaatikko ja massiivinen leikkuulauta ainakin ovat puutelistalla alkupäässä.

 

 

Alkutekijöissään. Pahimpien halkeamien täyttöä.

 

Valmis